Biisoni sai organisaationsa IT-asioiden hallintaan keskitetyn ja tarpeisiinsa sovelletun palvelun
Biisoni
Biisoni
Biisoni on hallinnossaan noin 50 ammattilaista työllistävä henkilöstöpalveluyritys, jonka tavoitteena on toimialan kasvaa vahvasti yhdistämällä asiantuntijoiden suorahaun sekä rekrytoinnin parhaat puolet. Biisoni tarjoaa asiakkailleen joustavia ratkaisuja kaikissa henkilöstön resursointiin liittyvissä kysymyksissä, ja liiketoimintaa ohjaa pyrkimys pitkiin ja luotettaviin asiakassuhteisiin.
NerdyNetin ja Biisonin yhteistyö käynnistyi vuoden 2021 kesän kynnyksellä, eli kumppanuuden alusta tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta.
Talousjohtaja Teemu Vainio kertoo, että NerdyNet valikoitui Biisonin yhteistyökumppaniksi, kun kasvava henkilöstöpalveluyritys halusi keskittää IT-palvelunsa yhteen nippuun.
”Olimme tilanteessa, jossa organisaatiomme oli kasvanut paljon, ja IT-toimintomme olivat selkeämmän hallinnan tarpeessa. Tietotekniikkapuolemme oli tuolloin hieman hajautunut sisäisesti, eli tietokoneiden päälle ymmärtävät työntekijämme kantoivat tuolloin kortta kekoon näissä kysymyksissä. Kasvumme myötä tulimme päätökseen, että nyt voisi olla hyvä aika löytää meille osaava kumppani IT-palveluiden tarjoajaksi.
Kilpailutimme joukon alan yrityksiä, joita pisteytimme eri kriteerien, kuten palvelutarjonnan ja hinnan mukaan. IT-kumppani on yritykselle tärkeä valinta, ja halusimme osua kerralla maaliin: olisi aika ikävää lähteä vaihtamaan firmaa vaikka kuuden kuukauden jälkeen, sillä uuden tahon totuttaminen omiin kuvioihin vaatii aina oman aikansa ja panostuksensa.
NerdyNet pärjäsi kilpailutuksessa parhaiten, ja sopimuksen myötä lähdimme edistämään tietotekniikkaratkaisujamme heidän kanssaan. Ja sillä tiellä ollaan edelleen”, Vainio avaa.
Biisonilla oli Vainion mukaan kilpailutuksen aikoihin kaksi keskeistä tarvetta, ja kolmas tehtävä yhteistyölle asettui nopeasti heti startin jälkeen.
”Meillä oli tarve perinteiselle IT-tuelle tilanteisiin, joissa työntekijöidemme sähköpostit tai toimistosovellukset yleisesti eivät jostain syystä toimi odotetulla tavalla. Tuen kautta työntekijämme saavat siis vaivattomasti ja varmasti apua tietotekniikkaan liittyviin kysymyksiinsä sekä ongelmiinsa.
Toinen tekijä kilpailutuksessa oli korkeatasoinen tietoturvan ylläpito, joka onkin keskeinen osa nykypäivän kommunikointia ja tiedonsiirtoa. Sen lisäksi, että organisaatiomme tiedot eivät saa lähtökohtaisesti karata, halusimme, että asiantunteva yhteistyökumppani pitää järjestelmämme ajan tasalla myös muuttuvien vaatimusten kentällä. Esimerkiksi EU:lta tulee jatkuvasti uusia määräyksiä vaikkapa GDPR:ään liittyen.
Käsittelemme toimialamme vuoksi paljon henkilötietoja, ja normaalin hallintomme lisäksi kaikkien vuokratyöntekijöidemme tiedot sisältyvät järjestelmiimme. Henkilötietojen turvallinen käsittely on meille tosi tärkeä ulottuvuus. NerdyNetin avulla saamme rautaista osaamista ns. pellin alle eli pilvessä toimivan tietojärjestelmämme turvaksi.”
”Asiakkaana meille on tärkeää, että ongelmiimme vastataan asianmukaisella vasteajalla ja palvelua on mahdollista kehittää ehdoillamme. NerdyNet on osoittanut ammattimaisuutensa myös siinä, että he ovat pyyntöjemme ohella myös itse aktiivisia ja löytävät toiminnastamme kehityskohteita.” – Teemu Vainio, Biisoni
”Otimme yhteistyön startattua kolmanneksi osa-alueeksi mukaan myös fyysisen kalustomme hallinnan ja huollon. Kannettavien tietokoneidemme sekä muiden tietoteknisten laitteidemme vaihtuvuus on suhteellisen suurta, ja ennen kumppanuutta tilasimme ja asensimme koneet itse.
Kun tarvitsemme uusia läppäreitä tai meille tulee uusia työntekijöitä ja koneet vanhenevat, saamme NerdyNetiltä myös IT asset management -tyylisen palvelun. He toimittavat siis läppärit valmiiksi asennettuina ja konfiguroituina, ja lisäksi heidän harteillaan ovat myös käyttöjärjestelmien uudelleenasennukset ja muut tekniset toimenpiteet henkilöstömme vaihtuessa.
Saamme NerdyNetiltä siis samalta luukulta todella joustavasti koko paketin, jota joutuisimme muuten pyörittämään itse hieman ontuen ja huomattavasti vaatimattomammalla tasolla”, Vainio kertoo.
Vainion mukaan yritysten välinen kommunikointi on sujuvaa, ja NerdyNet on pystynyt soveltamaan palveluaan juuri Biisonin tarpeisiin.
”Pidämme kuukausittain palaverin tilanteestamme, ja NerdyNetiltä tulee usein proaktiivisesti ideoita palvelun parantamiseen. Ehdotukset voivat olla näennäisesti pieniä muokkauksia esimerkiksi tiettyjen tietoturvakäytäntöjen käyttöönotosta tai suurempiakin vaikkapa henkilöstön puhelinten linkittämisestä keskitetyn hallinnon piiriin. Yhteistyössä kuitenkin edetään tällä hetkellä pääosin mainitun kolmen osa-alueen puitteissa.
Jos kuitenkin koemme tarvetta tarkentaa jotain IT-asioissamme, pystymme keskustelemaan heidän kanssaan aina avoimesti. Kuukausittaisen palaverin lisäksi voimme olla aina yhteydessä sähköpostilla tai puhelimella, ja he vastaavat pyyntöihimme täysin riittävällä aikataululla.
Vuorovaikutuksen laadun ja luotettavuuden lisäksi näkisin NerdyNetin ehdottomana vahvuutena joustavuuden. Mielestäni he ovat on kyenneet reagoimaan tarpeisiimme hyvinkin notkeasti ja räätälöimään tarjontaansa. Tapauksessamme he ottivat siis laitteidemme hallinnan haltuunsa ongelmitta, vaikkei se alun perin kuvioon kuulunutkaan.”
”Asiakkaana meille on tärkeää, että haasteemme pyritään ratkaisemaan asianmukaisella vasteajalla ja palvelua on mahdollista kehittää ehdoillamme. NerdyNet on osoittanut ammattimaisuutensa myös siinä, että he ovat pyyntöjemme ohella myös itse aktiivisia ja löytävät toiminnastamme kehityskohteita. Loistava kombinaatio siis Biisonille.
NerdyNetin väen kanssa sujuvat myös epämuodolliset asiat, ja he ovat luonteeltaan helposti lähestyttävää ja maanläheistä porukkaa. Kun he ovat päässeet pahimpien korona-aikojen jälkeen vierailemaan toimistollamme ja olemme nähneet toisemme kasvotusten, NerdyNet ei lopulta ole enää kaukana organisaatiomme jatkeesta. Tulemme hyvin toimeen joka tasolla, ja ymmärrys yhteistyöstä on molemminpuolinen.
NerdyNetin tuomana arvona Biisonille näkisin kaikkiaan kustannustehokkaan, systemaattisen ja ammattitaitoisen tavan pitää IT hallinnassa 50 hengenkin kokoisella organisaatiolla. One stop shop – IT-tuki, tietoturva ja fyysisten laitteiden hallinta asiantuntevalta ja joustavalta kumppanilta.”
– asiantuntevan IT-tukipalvelun
– korkeatasoisen tietoturvan ylläpidon ja ajantasaisen päivittämisen
– tietotekniikkalaitteiston hallinnan eli toimittamisen, asentamisen ja konfiguroinnin.