Asiakkaamme Siili Solutions Oyj - NerdyNet

Esa on yksi Siileistä

Siili Solutions Oyj

Siilin pääkonttorilla Helsingissä työskentelee yli sata Siiliä digitalisaation eturintamassa. NerdyNetin Esa Rosqvist palvelee IT-tuessa Siilin toimistolla tiistaisin. Lähitukea on saumattomasti saatavilla myös muina päivinä. Kynnystä ottaa yhteyttä ja kysyä ei ole.

– Esalta on aina helppo tulla kysymään apua. Esa on monesti pelastanut päiväni, esimerkiksi silloin kun olin etänä kotitoimistolla ja samaan aikaan oli menossa sähköpostin migraatio O365 -palvelussa. Esa soitti ennen kuin hikipisarat alkoivat valumaan. Asia hoitui yhden puhelun aikana ja samassa puhelussa hoidettiin myös VPN-ongelma kuntoon. Kun Esa tukee varsinkin isommissa kysymyksissä, me voimme keskittyä rauhassa omaan tekemiseemme, sanoo Siilin HR-spesialisti Iina Rantala.

 

Lähituki on tärkeä tekijä töiden sujuvoittamisessa sekä ajan säästössä. Jos IT-tukeen ei uskalleta ottaa yhteyttä tai sitä on vaikea tavoittaa, ihmiset kääntyvät helposti kollegojen puoleen. Näin kolme tai neljä ihmistä miettii ratkaisua asiaan joka ei ole heidän ydinosaamistaan, asiaan, jonka osaava IT-tuki hoitaisi hetkessä.

– Aikoinaan meillä oli IT:ssä yksi henkilö, Avaus Consultingin fuusion myötä tuli toinen. Olin silloin mukana rekrytoinneissa, tilasin ihmisille tietokoneita ja tein tikettejä. Organisaatio kasvoi nopeammin kuin mitä IT pystyi reagoimaan, kahden organisaation yhdistyminen synnytti pullonkauloja ja nosti esiin järjestelmäkysymyksiä. Kun saimme NerdyNetin mukaan kuvioihin, tuli joku, jonka hihasta vetäisemällä asiat saatiin hoidettua nopeasti. Ei tarvinnut tehdä tikettiä vaan saattoi kysyä kasvotusten, että tässä ongelma, osaatko auttaa? Siilin asiakkuuspäällikkö Petteri Eronen kertoo.

– IT:n pitää olla lämmin ja lähestyttävä, kyse on palvelemisesta. Esan ja NerdyNetin kanssa tämä on toiminut paremmin kuin monissa yrityksissä, joissa lähituki on ”ulkoistettu”. Esa osaa asettua työntekijän kenkiin eikä kysy oletko yrittänyt käynnistää uudelleen. Pitää olla pelisilmää eikä alaskatsoa henkilöä. Kysyjän ei tarvitse olla nolona, että ei osaa. Esan kanssa sellaista tunnetta ei onneksi välity, jatkaa Petteri.

– Esa on kuin omaa väkeä, toimistolla ei huomaa, että kyseessä on ulkoistettu palvelu. NerdyNet on niin hyvin integroitunut meihin, Iina toteaa.

– Sitä kuvaa hyvin se, että meillä ei ole tiistaita, meillä on Esantai, Petteri nauraa.

Toimiva liitto siirtää kyvykkyyttä myös asiakkaiden eduksi

Petteri Eronen hyödyntää Jarno Laihin, Esa Rosqvistin ja koko NerdyNetin osaamista myös omien asiakkaidensa kysymysten ratkaisemisessa.

– Asiakkaiden kanssa käydään läpi mm. erilaisia rajapinta-asioita. Me etsimme vastaukset kysymyksiin yhdessä NerdyNetin kanssa, toimimme ja tuemme toisiamme saumattomasti. Olemme oppineet, että NerdyNetiä kannattaa hyödyntää myös asiakkaan projekteissa, ei vain sisäisissä IT-asioissa, Petteri kiittää.

Siilin ja NerdyNetin suhdetta voisikin kuvata hyväksi parisuhteeksi ja molemminpuoliseksi selän rapsutukseksi, josta on aidosti hyötyä molemmille osapuolille. Kun liitto toimii, se ottaa ja antaa ilman että kumpikaan jää toiselle velkaa.

 

Siili Solutions Oyj on uuden ajan ohjelmistointegraattori ja digitaalisten palveluiden kumppani, joka tuottaa koko tietojärjestelmän kattavia teknologiariippumattomia IT-asiantuntijapalveluita Suomen ja maailman johtaville yrityksille. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut nopeasti ja kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien.

Haluaisitko kuulla tästä lisää?